78 / 100 SEO Score

Antennityöt

AntennerAntennimyynnit ja -asennukset (TV, 4G ja WiFi) toteutetaan Kemiönsaarella ja sen ympäristössä sekä Kemiönsaaren saaristossa.

Me (Kemiönsaarella) sijaitsemme valitettavasti keskellä Keistiön- ja Fiskarsin linkkitornin välillä ja olemme näin mahdollisimman kaukana molemmista. Alueemme on sekä sijainti- että topografisesti haastava maanpäällisen TV-vastaanoton kannalta (ja myös paikoittain 4G:n kannalta). TV-satelliittivastaanotto puolestaan onnistuu aina kun lounaaseen on vapaa näkymä.

Maalähetyksissä televisio vastaanotto järjestyy usein joka tapauksessa suurimmilla / vahvimmilla tanskalaisilla antenneilla ja ruotsalaisilla Johansson-signaalivahvistimilla.

Paljon televisioita vastaanotetaan nykyisin IPTV: nä eli nternetin kautta. Kun kyse on 4G-yhteydestä, nopeus voidaan usein moninkertaistaa suunnatulla ns. kaksoin MIMO-antennilla, joka suunnataan suoraan parhaaseen lähettävään linkkitorniin (jonka ei tarvitse olla lähin linkkitorni).

WiFi signaalia voidaan nykyisin lähettää jopa 15 km kahdella suunta-antennilla (yksi lähettävä ja toinen vastaanottava antenni). Näitä käytän usein esimerkiksi valvonnassa.

HUOM! Jyrkät / korkeat paikat vain henkilönosturilla (joka vuokrataan paikallisesti). Helpommissa paikoissa (minne ei henkilönosturia saada) suoritetaan myös antennitöitä saaristossa.

Jag

Hej! Välkommen att ta kontakt med mig. Det kostar ingenting att fråga och det kan löna sig mera än du/ni tror. Jag sänder gärna offert och uppskattad tidsram på små och större projekt. Vi hörs!

Hei. Tervetuloa laittamaan minulle viestiä. Kysyminen ei maksa mitään ja voi olla yllättävänkin kannattavaa. Lähetän mielelläni tarjouksen pienistä tai suuremmistakin projekteista. Ollaan yhteydessä!

Hi! Welcome to contact me. It costs nothing to ask and it can pay off more than you think. I’m happy to send quotes and estimated with est. time frames on small and large projects. Let’s talk!​

Antennarbeten 1

 

Commercetech Scandinavia Ltd 2020 ┃ Moms reg. ┃ F-signum: FI16010211